Ei ole odottamatonta, että olen ulkomaille suunnatussa valtapuoluesaippuaoopperassa demokraattiklaanin herkeämätön kannattaja. Hykertelen toiveissani Obaman tilaisuutta vaikuttaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan varautuen vain vähän siihen, että muutos ei tule olemaan järisyttävä, ja siihen, että Obaman palopuheisiin tullaan ehkä ennen pitkää työlääntymään. Kuitenkin minun käy ensi kertaa sääliksi republikaaniehdokasta. Tänä vuonna tarjolla on kaksi myönteistä ehdokasta, tai ainakin McCainin populaari demonisoiminen (Carl Schmittin liberaalidemokraattinen painajainen) vaatii normaalia enemmän ponnistelua. McCain on puolueen sisällä pitkän linjan itsenäinen vastaanhangoittelija ja avoin omaan suuntaansa vetäjä. Pidän hirveästi ihmisistä, jotka ovat luovuuttaan vastarannankiiskiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti