sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Heittäydyn heitukaksi.

Siren soi minulle kutsun mitä valloittavimpaan meemiin, jossa on tarkoitus listata tv-sarjojen ja elokuvien ihastuksia. Mieleeni juolahti niin monia hahmoja, että karsin listaa jonkinlaisen kohtuuden nimissä. Yhteistä juonta ja siten tärkeysjärjestystä lumovoimaisilla hahmoilla ei ole. Jokainen on liian erilainen ja erityinen. Karsitulta, mutta yhä liioitellun pitkältä listalta pois putosivat muun muassa Cabaret'n Sally Bowles, Down with Love'n Barbara Novak, Shrek'in ogre-Fiona ja moni ranskalainen näyttelijätär Bardot'sta Deneuveen ja ohi, puhumattakaan Pasolinin ja Fellinin tähdistä, joita on aivan liikaa, jotta edes ryhtyisin niitä luettelemaan. Pois jäi myös Twin Peaks'in Audrey Horne.




1. Natalja Bondartšukin esittämä Hari (Lemin alkuperäisromaanissa Harey) Tarkovskin (1972) elokuvasta Solaris. Antisankaripsykologin edesmenneen vaimon, Harin, kuulaassa hahmossa kiteytyi kaikki valloilleen päässyt teini-ikäinen mystiikan ja tragedian kaipuu. Ollakseni tuolloin vallalla olleille ajatuksilleni täysin uskollinen, luin intohimoisesti Jungia ja taisin olla animani perässä. Kuten elokuvan Blade Runner Rachaelin, kuvajainen Harin tragedia on kamppailla häviämiskamppailua fyysisen olemuksensa rajoitteita vastaan. Aavistus itsestä ja eheä muisti ovat aina lähes Harin käden ulottuvilla, kun sykli alkaa taas alusta, eikä Kelvin varmuudella tiedä, mitä muistuman mielen pintaan tarttui.


Googlatessani harvojen kuvien joukosta sopivia huomasin, ettei urakasta suoriudu ilman huomattavaa Clooney-rainan spämmiä.





2. Lena Olinin Sabina elokuvasta Olemisen sietämätön keveys. Huomasin myös Veloenan kiinnittäneen huomiota pakahduttavan vapaan Sabinan epäröintiin niinä hetkinä, joina ympäröivä maailma tuntuu astuvan sisään hänen ateljeeseensa. Ajattelen, että Prahan kevään sentimentti kiteytyy Sabinassa. Hänessä Tshekkoslovakia vapautuu, siinä missä Tomas ja Tereza ajautuvat jaettuun sosialismiin maan vapautuessa poliittisesti. Sabinalle sosialismi ja vapaus ovat henkilökohtaisen kokeilun, avoimen seksuaalisen riemun ja ystävyyden hyveitä, joiden perspektiivistä vain poliittinen liikehdintä on pahalla tavalla perverssiä.






3. Sean Youngin Nexus-6 Rachael ja Daryl Hannahin Nexus-6 N6FAB21416 -mielihyvämalli Pris, molemmat Ridley Scottin kauniista Philip K. Dick -filmatisoinnista Blade Runner. Näistä kahdesta huomio kääntyy Rachaelin traagiseen jännitteeseen. Androidin voimakas, orastava itsetiedostus tuntuu jättävän kauas alapuolelleen Deckardin karkean hahmon orgaaniset ja kontemploimattomat vietit, joita seuraamalla laittomia androideja metsästävä, de-humanisoiva blade varmistaa palkkashekkinsä.




Pris on Rachaelia eksyneempi hahmo. Oikeastaan replikantteja ei kai voi kutsua eksyneiksi, mutta epäilen silti, että niitä katsotaan aivan kuin niitä voisi. Olennoissa, jotka löytävät itsessään ihmisen hyvin nopeasti, samalla kuitenkin niin, että vain harvat elävät kyllin vanhoiksi ehtiäkseen kyynisiksi, on jotakin ylvästä. Orgaaninen ja biotoopissa kasvatettu ihminen voi olla vain kateellinen niistä asioista, joiden löytäminen replikanttien sallitaan kokevan.





4. Emmanuelle Seignerin etäiseksi jäävä, mutta huumaavasti libertangoava narkkari Michelle Polanskin elokuvasta Frantic. Ei liene ihme, että Seignerin ensiesiintyminen Polanskille vaihtui vakinäyttelijän korkoihin. Kasvojensa sijasta kehollaan puhuva Seignerin kasvot eivät pääse pilaantumaan liiallisen ilmeikkyyden voimasta, mikä on sääli, mutta hänelle on olemassa omat erityiset tarinansa, kuten yhteistyö Polanskin kanssa mielestäni osoittaa.





5. Eksynyt Dorothy, mutta ei Kansasista, vaan Lynchin leffasta Blue Velvet. Eroahdistustaan ja kokemaansa urbaania ktoniaa epätoivoisen takertuvaan seksiin kanavoivassa äidissä on jotakin samanaikaisen vastenmielistä ja kiihottavaa. Tarjolla on myös Kyle MacLachlan erikoisagentti Dale B. Cooperin ystäville. Itse näin MacLachlanin ensimmäistä kertaa juuri tässä elokuvassa, mikä toi Twin Peaksin katsomiseen oman erityisen väreilynsä. Mikäli en olisi tuomittu olemaan niin hetero, agentti Cooper kuuluisi minunkin listaani.





6. Hurja, susijumalan avulla metsän henkeä suojeleva Prinsessa Mononoke Miyazakin samannimisestä animaatioelokuvasta.














7. Padre Amaro (Gael García Bernal) elokuvasta Isä Amaron rikos (El crimen del padre Amaro). Bernalin ainutlaatuiset töröhuulet pääsevät uskonnollisen vakaumuksensa kanssa kamppailevassa nuorukaisessa täysiin oikeuksiinsa. Bernal on monissa rooleissaan, ainakin lukuunottamatta elokuvaa Amores perros, eräs niistä harvoista miehistä, joissa näen jotakin seksuaaliesteettisesti viehättävää. Limake tosin omaa epävarmuuttaan hylkää teinirakastettunsa epämääräisen aborttiklinikan huostaan. Varmuus itsestä on kauniimpaa katsoa. Samalla suotta uhratuissa ihmishengissä oma surullinen värinänsä, joka vailla minkäänlaista oikeutusta muuntuu tahdottoman uhraajan traagiseksi kauneudeksi.





8. Toinen eroottinen, viileä ja kirkas mies on tv-sarjan Lost ensimmäisen kauden ensimmäisissä jaksoissa esiintyvä Ian Somerhalderin tuima Boone. Mitkä kulmat ja mitkä silmät! Arvelen kylläkin, että maskuliiniset kiintymykseni ovat jossakin mielessä pikemminkin itserakkautta, itseihailua ja autoeroottisia kuin todellisia kirjallisia ihastuksia. Samaan hengenvetoon totean yllättyneeni iloisesti, kun huomasin Syksyisen lokin ihQ-listassa MacGyverin (!!). Itselläni tuo lankeaa edellämainittuun Cooper-kastiin.






9. Scarlett Johanssonin vieraantunut, pohtivainen ja ihmisistä etäisen utelias Charlotte elokuvasta Lost in Translation. Vieraan suurkaupungin tavoittamattomuus sytyttää Charloten blasén ja tekee kotimaassaan toisistaan norminmukaisesti eroon ikä-, sukupuoli- ja sukulaisjärjestelmäsyrjityistä ihmisistä vertaisia.





10. Kristine Scott Thomasin älyllisen herkkiä, yhtä aikaa keveitä ja raskaita, hienovaraisia olematta valheellisia, ja siksi joka suhteessa lumovoimaisia hahmoja on niin monia (ainakin Katkera kuu - Fiona, Neljät häät ja yhdet hautajaiset - Fiona, Angels & InsectsMatty Crompton, Englantilainen potilasKatharine Clifton), ettei niiden joukosta valitseminen taida käydä päinsä. Vian täytyy olla näyttelijättären omassa armossa.





11. Elokuvan The Wicker Man pakanistinen ja seksuaalimaaginen naiseus yleisesti ottaen. En erottele kokonaisuudesta edes Britt Eklandin Willow’ta, enkä nti Rosea, jonka karhean yksimielinen duetto jyrisevän Christopher Leen kanssa on jännitteensä vuoksi jo jonkin aikaa keikkunut Last.fm -soittolistani kärkisijoilla. Lienenkö muuten ainoa henkilö, joka pitää Edward Woodwardin poliisiylikonstaapeli Howieta komeana miehenä.





12. Eva Greenin Isabelle Bertoluccin The Dreamers’issa. Elokuva on rehevä kokeilun ja vapaamielisyyden kuvaus jota ei sellaisenaan olisi ilmaan Greenin karismaa. Kuten Sabinassa, Isabellessa on Euroopan "hullun vuoden" säkenöitä. Olen niille hyvin altis.

Monesti poliittinen totalitaria painaa ihmisiä sellaisella tavalla kokoon, että paineessa syntyy timantteja. Olen vakuuttunut. Onko poliittinen vapaus tragedian ja sosiaalisen protestin mahdollisuuden menettämisen arvoista?






13. Nastassja Kinskin Maria Konchalovskyn elokuvassa Maria’s Lovers. Nuori tai minkä hyvänsä ikäisen nainen, joka on omaehtoisen innokas antautumaan seksuaaliseen kokeilemiseen ja vapauteen avioliitossa - johon jaksaa uskoa -, miehen samalla kieltäytyessä, on jotakin pyhäinhäväistyksen kokemuksen kaltaisuutta herättelevää. Nastassjan, tai siis Marian, olisi ehdottomasti pitänyt saada!





14. Helen Mirrenin Georgina Spica Peter Greenawayn elokuvassa The Cook, the Thief, His Wife & Her Lover. Sielukas, karismaattinen, kaunis, aistillinen ja älykäs rooli näyttelijältä, jolla on luullakseni samat ominaisuudet omasta takaa. Aistillisesti varmaotteinen ja jollakin eleettömällä tavalla ovela professori tarjoaa Georginalle tilaisuuden kähveltää törpöltä ja kovaääniseltä gangsterilta heilan (siis Georginan itsensä). Opetus: aistillisesti älykkäät ja siten muutenkin sivistyneet ihmiset saavat myös parasta seksiä? Tarinassa ja romanssin huipennuksessa on sellaista tournierlaista hohtoa, josta janoaa päästä osalliseksi. Ja miksei pääsisi.






15. Irène Jacobin Valentine Dussaut Kieslowskin Kolme väriä -sarjan osasta Punainen. Nuori, syvämietteinen nainen kuljettaa normeille, laille ja etiikalle hankalaa tarinaa. Kuka tahansa, joka kuljettaa sellaista tarinaa, saa huomioni aivan liian helposti.





16. Miranda Otton Éowyn uudesta Taru Sormusten Herrasta -rainasta. Vanhana tolkienistina (paino päätteelle) magnum eepoksesta täytyy tietenkin löytyä kohteita libidolle. Lukeudun niihin, jotka eivät ymmärrä, mitä Aragorn näkee haltiaböönassa. Éowyn on uljas, herkkä ja vahva ihmisnainen. Puhun hirveästi tragediasta, mutta kai se viehättää. Éowyn kantaa joka solullaan sitä ihmisen tietämättömyyden ja lyhytikäisyyden lumoa, joka tekee lopun tarujen ajoista. Hurmaava on myös Roosa, jonka kanssa Sam Gamgi menee naimisiin.





17. Emmanuelle Béart'n Camille elokuvasta Un Coeur en Hiver. Lahjakas, mutta tuittupäisen lapsekas kulttuurilemmikki Camille ihastuu itsepintaisesti oman estoisuutensa kanssa sinuiksi päässeeseen Stéphaneen. Yhteentörmäys omien myönteisten ennakkoluulojen kanssa saa Camillen marraskeden esiin.





18. Rachel Weiszin Isabel ja Izzi Creo elokuvasta The Fountain. Herkkä, hurja ja viisas. Hugh Jackmanin Tomas myöhempine reinkarnaatioineen ehtii oppia liian vähän tai ainakin liian myöhään hänelle suotujen satojen vuosien aikana. Kaunis tarina elämän lähteen etsinnästä, joka jättää taakseen ne, joille sitä etsitään.



Vastahankaisuuttani lähetän meemihaasteen eteenpäin vain niille, jotka tuntevat tarvetta tulla haastetuiksi. Silkkaa vastahankaisuuttani tälle vastahangalle haastan kuitenkin oikeuksiensa perään kyselleen Myytinmurtajan mukaan. Paljo rakennusoppi muodostuu toisilleen symmetrisen vastahankaisista voimista.



P.S. Blogger on prosessissa tärvellyt mielenterveyteni, polttanut maaseudun ja raiskannut kaikki nelijalkaiset, joten mikäli kirjasimen koko ja laji eivät kautta lokimerkinnän täsmää, käyttäkää suurennuslasia.






9 kommenttia:

Matti kirjoitti...

Kohtaan 11) olen melkein 100% varma, että - pari kertaa leffan katsottuani- tuo kuva ei ole elokuvasta The Wicker Man. Siinä ei ole tuollaista Stonehenge kohtausta. Mutta mitä elokuvan eroottiseen lataukseen tulee, sehän on kyllä olemassa.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Olen katsonut alkuperäisen leffan ja ohjaajan version monta kertaa. Kyseessä on omalla Paul Giovannin kappaleella varustettu kohtaus "the Fire Leap" ylikonstaapelin matkustaessa tapaamaan Christopher Leen esittämää Lord Summerislea tämän linnalle. Joukko naisia suorittaa riittiä tulen yli loikkien.

Kenties puhut uudelleenfilmatisoinnista.

Take the flame inside you / Burn and burn below / Fire seed and fire feed / To make the baby grow

(...)

soli kirjoitti...

Uuh, tämä oli varsin sytyttävä lataus, arvon heitukka! Noin puolet ihastusdaameista ja leffoistaan on minulle ennen näkemättömiä, mutta uskon, että ovat näkemisen ja ihastuksen arvoisia.

Koska minulla on paljon muuta kiireellisempää tehtävää, minua houkuttaa tietenkin ottaa haaste vastaan.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Hauskaa kuulla sinusta, Soli. Olet ilman muuta ja etuoikeutetusti haastettu.

Siren kirjoitti...

Oih, kuinka aistillinen ja lumoava lista! Naismakusi on erinomainen, Lintu!

Miehistäsi olen tosin hieman eri mieltä: töröhuuli-Amaro on mielestäni liian nilkki voidakseni pitää häntä kovinkaan viehättävänä. Itse Bernal on kyllä kuuma pakkaus, se myönnettäköön. Boonekin teki minuun vaikutuksen pikemminkin poikkeuksellisella ulkonäöllään kuin muilla ansioillaan, vaikka sinänsä pidinkin hänen hahmostaan.

Kiinnostavaa, että listallasi on Blue Velvetin Dorothy. Suhtaudun häneen hieman samalla tavoin kuin Pianonopettajan Erika Kohutiin: kuten Erika, myös Dortsu on samanaikaisesti kiihottava ja inhottava. Ehkä jopa enemmän jälkimmäistä.

(Word verificationissa "libero"...)

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

"Boonekin teki minuun vaikutuksen pikemminkin poikkeuksellisella ulkonäöllään kuin muilla ansioillaan, vaikka sinänsä pidinkin hänen hahmostaan."

Seksuaalinen kiinnostukseni miehiin, sikäli kun sitä edes on, toisin kuin naisiin, onkin lähes tyystin esineellistävää. No, Boone on tosiaan kyllä viehättävällä tavalla energinen ja tuima. Isä Amaro on alkulima.

Inhottava voi olla kiihottavaa ja eroottista. Hysteeriset, vainoharhaiset ja väkivaltaiset Erika ja Dorothy herättelevät sadistisia tuntoja. Jollekin toiselle tunnot ovat luultavasti pikemminkin masokistisia. Henkilöinä en todellisuudessa sietäisi kumpaakaan hetken vertaa. Suhtaudun hyvin kylmäkiskoisesti ihmisten aggressiivisiin tunteenpurkauksiin.

Lähinnä näitä mainittuja lukuunottamtta listani on kyllä ihan ihmisarvoinen.

myytinmurtaja kirjoitti...

Hassua kyllä, Sormusten herra eikä mikän sen henkilöhahmoista ole koskaan vedonnut muhun eroottisesti. Ei kirjana eikä leffana (vaikka hienoja ovatkin). En tiedä miksi, koska Taru on minulle hyvin tärkeä ja varsinkin Gandalf noin muuten on voimakas samaistumiseni kohde.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Saruman... droool. *itserakastaa*

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Tässä vielä Fire Leap kokonaisuudessaan. Kyseessä on yksi niistä raidoista, jotka sävellettiin nimeomaan filmiä varten. -->


Take the flame inside you
Burn and burn below
Fire seed and fire feed
To make the baby grow

Take the flame inside you
Burn and burn belay
Fire seed and fire feed
To make the baby stay

Take the flame inside you
Burn and burn belong
Fire seed and fire feed
And make the baby strong

Take the flame inside you
Burn and burn belie
Fire seed and fire feed
To make the baby cry

Take the flame inside you
Burn and burn begin
Fire seed and fire feed
To make the baby King