maanantai 5. tammikuuta 2009

Tuoksuva tuliuhri.

Urpilainen pukeutukoon niinkuin lystää. Politiikan tekoon glamour on kuitenkin väärä keino - ainakin, mikäli glamour ei kuulu puolueohjelmaan.

Kenelle uusi, kosmeettisesti painottunut SDP yrittää puhua tai kuvittelee puhuvansa? Kun uutta puheenjohtajaa haettiin, tiedettiin jo ennalta, mihin kuvitteelliseen äänestäjäsegmenttiin oltiin aikeissa vedota. Ajatuksen saivat sellaiset ihmiset, joille tavoiteltavassa segmentissä vallitsevat arvostukset olivat kaukana omakohtaisista. Trans-alter-lipposlaiseksi sonnustautuessaan Urpilainen hylkäsi osan vakavamielisemmistä äänestäjistään ja poliittisen linjansa ura- tai puolueage[propaga-]ndan alttarille.

Uusi SDP yrittää puhua sellaisille ihmisille, jotka ovat sen edustajistolle vieraita. Tai ainakin äänessä olevalle edustajistolle. MC Urpilainen yrittää puhua ihmisille, joihin hän ei itse henkilökohtaisesti samaistu ja joiden asiaa hän ei mitenkään erityisesti aja. Se paistaa surkuhupaisasti läpi koko uudesta julkisuusaktista. Millainen poliittista taivuttelua on vihjata, että "haluat varmaankin ajatella, että SDP on puolue juuri sinulle, sillä pukeutuuhan sen puheenjohtaja raisuihin muotiluomuksiin"?

Edes Yhdysvaltain presidentinvaalit eivät saaneet hälytyskelloja kilahtamaan. Urpilainen piti Obaman puolesta voittopuheita ja oli brändäämässä samaa optimismia (siis tarkalleen ottaen mitä? - kerrottiinko sitä koskaan?) suomalaisen politiikan kieleen. Samalla hän unohti kai huomata, miten McCain toisti historiallisen kampanjointivirheensä yrittämällä maanitella itselleen vieraita ihmisiä säätämällä poliittista agendaansa rajulla kädellä heidän suuntaansa. Vain, koska vaalimenestyksen myytti sisälsi lainkohdan, joka koski valkoiselle oikeistolle tarjottavaa tuoksuvaa tuliuhria, joka on Herralle mieluisa. Kuitenkin McCain on menestyessään saanut parhaan poliittisen momenttinsa kohdalleen olemalla oma änkyrä, sekulaaristi uskonnollinen itsensä.

Tarinaan kytkemäni opetus on lobbaripolitiikalle ja vahvalle markkinointivetoisuudelle vastainen. On monta hyvää syytä nähdä politiikka toimintana, jossa tehdään omaa itseä ja arvostuksia tykö ympäröivään maailmaan. Tämä merkitsee jonkinlaista keskusteluyhteyttä ja peräti rehellisyyttä (kyllä) poliitikon ja yleisön välillä. SDP:n vetoaminen glamouriin on valheellista. Todella vakuuttavia näyttelijöitä on vähän ja Jutta Urpilainen ei ole sellainen.

Urpilainen saa deklaroida minun olevan väärässä. Uskon heti.

5 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Taidat kannattaa patriarkaattia koska et siedä vahvaa naista suurimman puolueen johdossa!

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Tuskinpa siitä on kyse. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista vahvuutta vastaan, kerrassaan päinvastoin, eikä sukupuolten epätasa-arvo kosketa minua siinä mielessä, että en ole siihen osallinen.

Pari kysymystä:

Mikä on se eetos, jonka pohjalta kutsut SDP:tä suurimmaksi puolueeksi? Kannatusmäärältään se ei sitä nimittäin ole, mikäli kannatuksen määrä lasketaan äänioikeutetuissa suomen kansalaisissa.

Miten Urpilaisen vahvuus ilmenee asiapolitiikan peittämisessä glamouriin ja äänestäjien kosiskelussa yli oman agendan asettamien rajojen?

Myytinmurtaja kirjoitti...

Tärkein kysymys: Missä on heitukkapostaus? Mun blogini päivitystlistaus sitä jo lupaili...

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Myytinmurtaja,

Tiedän! Lähetin sen jo pariin otteeseen, mutta blogger tuhoaa muotoiluni, sekä muuttaa täysin ennakoimatta ja sitkeästi fontin kokoa ja kirjasinlajia. Siten poistin muuten valmiin meemin ja pohdin dilemmaan ratkaisua. Dsiisus, että voi olla vaikeaa. Ärrh.

Voisin ylipäätään vaihtaa lokin tunkkaisen ilmiasun siistiin perusvalkoiseen ja fontin Timesiin, kunnes saan mahdollisesti joskus hamassa tulevaisuudessa ulkoasua koskevan kuningasajatuksen, tai edes varaprinssin.

myytinmurtaja kirjoitti...

Aah, ystävämme Blogger! Se tahtoo pakottaa meidät kaikki yhteen muottiin.

En tiedä, voisko haluamasi muotoilut pakottaa julkaistaviksi ihan karskilla HTML-komentelulla? En ole kylläkään itse kokeillut tuota (vielä).