sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Lauman autuudesta.


Ihmistä kuulee toisinaan, siis jatkuvasti, kutsuttavan laumaeläimeksi. Tämä ihmisen luonnollista, olemuksellista luonnetta (ei vain olemista luonnistavaa luonnetta) koskeva väite ja sosialistisen elämänmuodon vanhat puolustuspuheet on käännetty monen tieteelliseksi tai jopa lähes luonnontieteelliseksi pätevöidyn, nykyiselläänkin suositun selitysmallin pohjaksi. Tämä voi joko olla hassua eli sitten ei.

Takuuvarmasti se on hassua ainakin silloin, kun ihmisen väitetään samanaikaisesti olevan sekä laumaeläin että laumaluonnostaan konsensuaalinen, rauhanomainen ja ei-aggressiivinen. Arbitraarinen väkivalta korostuu väkirikkaissa yhteiskuntayritelmissä ja väestömaantieteellisissä yksiköissä verrattuna vaikkapa agraariseen, kylää pienempään pienyhteisöön, pieneen yritykseen tai ystäväpiiriin. Suuret päiväkotiryhmät tekevät lapsista aggressiivisempia kuin pienet, toteaa Keltikangas-Järvinen. Yksinäinen ihminen ei hyvästä syystä pysty murjomaan olematonta toista ja kaksinkin väkivalta tulee kyseeseen lähinnä silloin, kun ympäröivä ihmispaljous lupaa särjetyn toisen tilalle korvaavia kontakteja.

Kaikki pyrkimys kohti sosiaalisen järjestäytymisen malleja, ohitse tapauskohtaisen, henkilökohtaisen järjestäytymisen, kohti laumaluonteista olemista, vie myös kohti väkivaltaa. Freudilaisuuden perhepsykodynamiikat tai Kainin ja Abelin teistinen veljesmurhametafora ovat hierarkkisten laumaolemisen tapojen itseään varten keksimiä selityksiä, jotka eivät vastaa esikuvinaan toimivien tapahtumien yhteiskunnallisia edellytyksiä koskeviin kysymyksiin. Niille on käyttöä vain, kun henkilökohtaisen kontaktin imperatiivi toisten ihmisten arvioimisessa on jo hylätty.

Käytännöllinen usko yli henkilökohtaisuuden menevään yhteisöllisyyteen merkitsee väkivaltaa ja arbitraatiota.




(kuvassa Bonnard'in The Cab Horse - Mitä Bonnard'in täytyi uskoa ihmisvilinän ja yksilön välille, voidakseen välittää katumaisemasta maalauksessa esitetyn impression?)

4 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Kun kahta ihmistä pyydetään aloittamaan pöydän naputtaminen sormella ja synkronoimaan tahti keskenään, se onnistuu paljon nopeammin kuin silloin kun yksi henkilö synkronoi naputtamisen metronomin kanssa.

Samanlaista aivojen välistä synkronointia tarvitaan erilaisessa laumakäyttäytymisessä kalaparvista lintuparviin. Kaiken ryhmäkäyttäytymisen, mukaanlukien aivojen välisen synkronoinnin, redusoiminen väkivallan lisäämiseksi osoittaa vain ettet tiedä laumakäyttäytymisestä juuri mitään.

Suosittelen aiheesta Elias Canettin kirjaa Crowds and Power.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Tiedän sen, etten kutsu kahden ihmisen pöydän ääressä jakamaa pyrkimystä synkronoida rytminsä toiseen laumakäyttäytymiseksi tai sen opettelemiseksi.

Mikko kirjoitti...

Et ilmeisesti lukenut linkittämääni lyhyttä tekstinpätkää. Se on aivan erinomainen johdanto laumakäyttäytymisen biologiseen puoleen. Yleensä kommunikointi on helpompaa kun käyttää sanoja samassa merkityksessä kuin muut, ellei tietysti tavoitteena ole hämmentää muita ihmisiä.

En viitannut laumakäyttäytymisellä sormirummutuksen synkronoinnin pyrkimykseen tai sen opetteluun. Sormirummutuksen synkronointi on asia, jolla laumakäyttäytymisen erilaisia muotoja voi testata.

Matti kirjoitti...

Mikon pointit ja linkit ovat niin hyviä.

Lisää: sosiaalisuus ja altruismi ovat kaksi eri asiaa. Ihminen on sosiaalinen nisäkäs, ts. laumaeläin. Tarkoittaa, että yksilö ei oikein selviäisi yksikseen.

Kuten itsekin totesit, lauma ei ole erittelemätön joukko, vaan siellä vallitsee hierarkioita. Sosiaalisella eläimellä hierarkisessa laumassa voi olla erilaisia strategioita.

Eläin voi vaikka olla altruisti. Tämä toimii, jos kaikki muutkin ovat altruisteja, mutta jos vain joku ei ole, niin se joku saa nopeasti suhteettoman edun kaikkiin muihin. Ja niin edespäin muiden tuttujen strategioiden osalta.

Ihminen ei koskaan saisi mitään aikaan ajattelemalla, mikä on oikein. Siksi aivomme pistävät meidät naputtamaan tahtiin kuten Mikon esimerkissä. Ja Voila, kutsumme tahtiin naputtamista adjektiivilla "hyvä".

Mielestäni Nietszche sanoi jotain vastaavaa.