perjantai 27. helmikuuta 2009

Mustavuoresta muihin kaupunkimetsiin.



Mustavuoren virkistysalue Vuosaaressa säästyi ainakin toistaiseksi kahdentuhannen asunnon rakentamiselta. On myös hienoa, että kaupunkimetsälle löytyy puolustajia, sellaisia kuin täällä. Helsinkiläisille tarkoitetun aloitelomakkeen, jossa vaaditaan kunnallista kansanäänestystä kaupunkimetsistä voi puolestaan printata täältä. Demokratiamme on kuitenkin luonteeltaan sellainen, että ääniä edes neuvoantavaan äänestykseen vaaditaan Helsingin kokoisella paikkakunnalla 25 000. Liimasin yhden eteiseen, jotta vierailijat voivat halutessaan lisätä siihen nimensä ennen kuin lähetän listan eteenpäin.

Pääkaupunkiseudun vähiä metsiä ja harvinaisiksi käyviä suurempia virkistysalueita ei tule, eikä luulisi olevan pakottavaa tarvetta pilkkoa asuntorakentamisen vuoksi. Kaikista metsistä ei tule ehostaa puistoja. Puisto ei ole metsä. Metsä pitää huolen itsestään. Kaupunkialueen metsille riittää sellainen passiivinen metsänhoito, joka rajoittuu kohdennettuihin toimenpiteisiin, kun jokin on vialla tai kun jokin selvästi uhkaa metsän hyvinvointia.

Mustavuoren esimerkkiä tulee soveltaa myös keskuspuiston pohjoisosiin, Haltialaan, Tuomarinkylän puistoihin ja peltoihin ja kaakossa Laajasaloon, jos ja luultavasti kun esimerkiksi Kruunuvuoren aluetta ryhdytään rakentamaan. Laajasalon tärkeät metsä-, puisto- ja kallioalueet tulee säästää ja rakentaminen rajoittaa tiukasti pian entisen öljysataman alueelle. Kartanoiden ja huvilayhdyskuntien maita ei saa rohmuta. Myöskään Kumpulan yliopistokampus ei vaadi uutta, Kumpulanlaakson läpi rakennettavaa tietä, jotta matka onnikalla lyhenisi viidellä minuutilla. Kyse on kaikkien kaupunkilaisen virkistyksestä. Se viiden minuutin kiristäminen taas luo joka tavalla pahaa oloa.

Pelkkiä sisätiloja halajavilta ei sellaisia puutu. Sellaiselta, jonka mielestä rentoutuminen ja vapaa-aika on parhaimmillaan, kun siitä saa maksaa, ei puutu tilaisuuksia kuluttaa. Rauhallinen kaupunkiluonto puolestaan alkaa olla kortilla. Sisäliikunta ja urheilukentät eivät korvaa vapaata liikkumista ulkosalla. Sitä eivät tee edes pururadat. "Tietä käyden tien on vanki."

Luontoalueiden tuhoaminen ei ole asuinrakentamisen kannalta ainakaan toistaiseksi pakollista ja on haitaksi koko kaupungin viihtyisyydelle. Asuntoja saadaan tähän hätään tarpeeksi pysyttelemällä keskustan tuntumasta vapautuvissa teollisuus- ja satama-alueissa, jo ennestään tärvellyissä jättömaissa ja vaikkapa tehostamalla jo umpeen rakennettujen alueiden, kuten Pasila, tontinkäyttöä (ts. rakentamalla yhä korkeampaa). Koko kaupungista ei tarvitse tehdä häkkikanalaa sillä perusteella, että valtaosassa se on talon tapa ja linnun saa viihtymään välkkyvällä kotialttarilla. Keskustassa sitä paitsi viruu paljon käyttämättömiä tiloja. Mikäli asuntopaine vaatii selkeitä arvovalintoja, ne tulee tehdä asuntojen tyhjänä odotuttamista vastaan ja rakentamattomien metsien puolesta.

Pääsyä hoitamattomaan metsään ei tule rajoittaa autollisiin ja kesämökillisiin. Metsä tulee nähdä yhteishyvänä resurssina (public good), jota ei saa alistaa finanssipääoman kautta mitalliseksi. Maakuntien ei ole myöskään tarkoitus toimia helsinkiläisten henkireikänä, eikä niiden rakentamattomuus ole synninpäästö Helsingin oman kaupunkisuunnittelun ahneudelle tai rakentamisen mahdolliselle, mutta epätodennäköiselle laupeudelle. Pala Sipoota ei saa merkitä sitä, että Sipoon kunta pitää huolen metsiensä rauhoittamisesta, jotta Helsinki voisi tusata haalimansa lisäkkeen täyteen.

Helsinki on ja voisi tulevaisuudessakin olla sillä tapaa harvinainen pääkaupunki, että toistaiseksi täällä pääsee jonkinlaiseen metsään, useampaankin sellaiseen, helposti julkisilla kulkuneuvoilla ja vaikka polkupyörällä, ellei jopa kävellen.

Helsingillä ei ole mitään kadehdittavaa muilta eurooppalaisilta pääkaupungeilta. Helsinkiä ei tarvitse rakentaa muiden kuvitelluilla ehdoilla. Pääkaupunkimme ei tule missään kuviteltavassa vaiheessa ylittämään Keski-Euroopan kaupunkeja rakennuskulttuurin ja rakennetun kaupungistumisen näyttävyydessä tai arkkitehtonisen ja rakennustopografisen historian vivahteikkuudessa. Tämä on tietysti makuasia, mutta niukasta täytyy nyhjäistä, mikäli tahtoo rakennuskulttuurin intensiteetillä ratsastaa. Kilvoitteluun samassa asiassa ei ole syytäkään - omaleimaisuus on vahvuus. Miksei Helsinki voisi hyväksyä tilaisuutta toimia edelläkävijänä? Sen suurin valtti niin omaleimaisena asuinkaupunkina kuin matkailutulojenkin kannalta on sen monin tavoin viehättävää kantakaupunkia ja toisaalta rumia lähiöitä kehystävä, mutta kaikin tavoin uhattu suomalainen luonto (ilman kommervenkkeja) ja jokin kulttuurimaiseman tapainen.



(karttalinkeistä kiitos Erkki Haapaniemelle ja Keijo Savolalle)

2 kommenttia:

ninni kirjoitti...

Pääsyä hoitamattomaan metsään ei tule rajoittaa autollisiin ja kesämökillisiin. Metsä tulee nähdä yhteishyvänä resurssina (public good), jota ei saa alistaa finanssipääoman kautta mitalliseksi. Maakuntien ei ole myöskään tarkoitus toimia helsinkiläisten henkireikänä, eikä niiden rakentamattomuus ole synninpäästö Helsingin oman kaupunkisuunnittelun ahneudelle tai rakentamisen mahdolliselle, mutta epätodennäköiselle laupeudelle. Pala Sipoota ei saa merkitä sitä, että Sipoon kunta pitää huolen metsiensä rauhoittamisesta, jotta Helsinki voisi tusata haalimansa lisäkkeen täyteen.

sooo important! terveisiä mökiltä

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Kappas, kommentti. Samalla mietin, millä tavoin kirjoittaisin lisää: omalla nimelläni, nimimerkillä vai lainkaan; tämä tulta syöksevä loki kuitenkin merkitsee henkilökohtaista kirjallista pohjanoteerausta hyvin monella tapaa, lukuunottamatta muutamaa tekstiä. Olen pohtinut tätä toistaiseksi vasta kolmen vuoden ajan.

Kiitos, Ninni. Tähän ei ole juuri mitään lisättävää, mutta ihan vähän kuitenkin: en puolusta kuntasuvereniteettia sen enempää kuin valtiosuvereniteettiakaan, joten ainoa peruste jakamallemme kannalle on tahto nähdä mahdollisimman paljon rakentamatonta, lähtökohtaisesti itseäänhoitavaa maata. Sipoon tapaus on katkera esimerkki etenkin Helsingin toistaiseksi ensimmäisten valtaapitävien tavoitteista, mutta ehkä samalla ikävä muistutus siitä, ettei pienemmilläkään kunnilla ole välttämättä ole täysin puhtaita ja ympäristöaatteellisia jauhoja astaloissaan. Vai onko sipoolainen halu metsänsuojeluun puhtaasti pääkaupunkilikeisyydestä tai yksityisen maanomistajan henkilökohtaisista intresseistä riippumatonta?