Sarkozy

Onneksi olkoon Nicolas Sarkozy. Jos ei muuta hyvää niin Ranska sai johtajan, jolla on liian monta hanketta, joista osan, kuten riehumiseen puuttumisen ja joukkoliikenteen velvollisuuden suoriutua osasta tehtäviä mahdollisesta lakosta huolimatta, täytyy olla ihan hyviä. Eniten sydäntä lämmittää se, että presidentiksi pääsi rooliin vimmaisesti tahtonut henkilö, vaikka itse olisin toivonut Royalille tätä iloa (enkä yksinomaan alla mainituista syistä). (Gordon Brown -strippi on The Timesin mainioita pilapiirroksia.)

Sarkozy on myös askel kohti fasismia, eikä tämä ole provokaatiota tai syyte natsismista - joka ei ole fasismia - vaan toteama. Sarko tahtoo tukea omistusasumista, paikoilleen asettumista ja kovaa työntekoa kansan ja oman vaurauden eteen. Hänen on myös tarkoitus suojella ranskalaista elinkeinoelämää, teollisuutta ja maanviljelystä ulkomaalaiselta kilpailulta. Ei Sarko fasisti ole, mutta tällainen ajattelu sisältyy fasismiin, joskin paljon kärjistetymmässä muodossa. UMP tarjoilee sitä paitsi muutenkin kevytversiota keskieurooppalaisesta oikeistopopulismista, joka jokaisen pääpuolueen on täytynyt uuden äärioikeiston 80-luvun alulta alkaneen nousun jälkeen omaksua saadakseen osan Front Nationalin kaltaisten puolueiden äänistä itselleen. Kerran jo melkein lipsahti ja se oli viimeinen varoitus. Nämä vaalit osoittivat, että oppi meni perille. Tämä pätee muuallakin kuin Ranskassa.

Siirtolaiskysymys on olennainen ja Sarkozy on tarjonnut siihen helpotusta. Painepesuaria lupailtiin ja Sarkozy on osittain muukalaisvastaisuussyytöksiltä suojattu jo oman siirtolaistaustansa puitteissa, syytä eli ei. Royal heikensi asemiaan vaalien alla entisestään varoittelemalla levottomuuksista, mikäli hänen kilpakumppaninsa valitaan ja Sarkozy olikin oikeassa huomauttaessaan asenteen epädemokraattisuudesta. Voisin kuvitella, että Pariisin lähiöissä on monta sinänsä vasemmistomyönteistä äänestäjää, joiden äänet kuitenkin kahmi turvallisuutta klikkiintyneillä ja levottomille alueille luvannut oikeistolainen kevytpopulisti. Royalin vaalikampanja oli monessa suhteessa heikko ja hän lankesi jo melko aikaisessa vaiheessa kohkaamaan asiasisällön kustannuksella, eikä ehkä eniten puhumalla ohi suunsa (Ranskalle sen ydinaseiden määrää ja valmiutta tuntematon presidentti?? Saattaa tunnetusti toimia pakistanilaisten siviilipresidenttien kohdalla, mutta herättää euroopassa levottomuutta). Pikemminkin Royal omaksui sellaisen radikaalin kampanjointimoodin jota kyllä odotetaan vasemmiston ehdokkaalta, mutta joka ei sopinut hänen henkilökohtaiseen pirtaansa ristiriidatta, vaan oli kontrastissa hänen ehdokkuutta edeltävän arvokkuutensa kanssa. Aina voi jupista siitä, ettei tällaisin perustein pitäisi käyttää äänivaltaa. Ei pitäisikään! Kuitenkin Suomessakin se on joku joka äänestää Tony Halmetta, äärioikeistoa, joogalentäjiä ja ammattiurheilijoita. Teknokratiaa, kukaan?

Tietenkin muut suuret EU-maat olisivat mielellään nähneet Royalin Ranskan johdossa. Kuka sietää vahvaa Ranskaa? Ulkopoliittisesti maalla on nyt kuitenkin johtaja, joka nousee valtaan parahiksi ennen Britannian Gordon Brownia, jota Reid’kin ehti jo tukemaan. Skotlannin kansallispuolueen menestys voi olla pääministeriksi luultavasti nousevalle skotti Gordonille hieman kiusallista, mutta maailmoja tuskin kaatuu tai uusia maita syntyy lyhyellä aikavälillä. Mikä saattaa olla olennaista on se, että Ranska voi saada Britanniasta tukea Mini-EU hankkeelleen. EU:n tulevaisuudennäkymät eivät ole mitenkään ruusuiset mikäli Saksa jää suurista jäsenmaista ainoaksi integriteetin kannattelijaksi. Britannia haluaa kuitenkin pysyä omissa oloissaan ja Sarkozyn myötä ei tarvitse arvuutella kuunnellaanko Ranskan vahvaa ja protektionistista talouselämää, WTO tai ei. Yhdysvaltoihin Sarkozy suhtautuu suorastaan häpeämättömän myönteisesti, ja vieläpä republikaaneihin. Venäjän Tshetshenian edesottamuksia hän on arvostellut. Ehkä Sarko on euroopalle turvallisuustae vahvistuvaa Venäjää silmälläpitäen.

En ehtinyt vielä ihmeemmin päivittelemään mitään tämän kirjoituksen kuluessa, joten hoidetaan se nyt vielä pois alta: mihin tämä maailma on oikein menossa.

Todettakoon lopuksi, että lehtiä ja vaateblogeja ohikiitävästi silmäiltyäni totean ykskantaan, että minä en tule pukeutumaan trendikkäästi tänä kesänä. Piste. *kaivautuu kieppiin*