Väärään asentoon pysähtynyt ympäristö

Tänään minun oli määrä kirjoittaa essee ja lähettää se kilpailuun. Konsepti alkoi olla selvä ja argumetti kirkastui heti aamutuimaan. Kirjoitin ennen aamiaista kaksi sivullista, mutta sitten harhauduin muihin askareisiin, minkä johdosta jätän nyt lopulta koko homman sikseen. Todistan jälleen, kuinka nirppanokkainen ja herkkä olen luovan työn olosuhteita silmällä pitäen. Etenkin ihmisten ja siisteyden, mutta myös valon värin, ajoituksen ja täydellisen keskeyttämättömyyden. Harmi.

Ja olisikin ollut ainoa työ jonossa!

Korpeaa.

Täytyy oppia käyttelemään rautahansikasta. Siitä koituu vain hyvää. Mutta tarvitsen sitä aurinkoa.

Laura haastoi minut jälleen. Käsky käy kuvata kirjoitus-/kirjoittamattomuusympäristöäni. Lokitekstini ovat tähän saakka syntyneet kuudessa eri paikassa; aina jonkun kotona, kenties omassani. Valokuvakollaasia en tarjoile, sillä mieleni on liian kiireinen. Ei niinkään minkään askareen kuin kiireen itsensä parissa.

Haasteen toimittamisen hetkellä ikkunasta näkyivät kellastuvat koivut ja rakennusten keskelleen rajaaman leikkikentän takana punertavat vaahterat, joiden lehdissä olen kahlannut niin, että pöllyää. Poimin sopivia myös kirjan väliin. Laura puhui vanhoista puista. Nämä ovat sellaisiksi liian nuoria. Näkymässä on olennaista, että kasvillisuutta ei ole saatu suoraan linjaan, että asfaltti murtuu, että pensaat rönsyilevät kävelytien päälle, että talonmiehet eivät ikinä ehdi puhaltaa jokaista lehteä pois. Manailin joskus kesäkuussa maisemaa, jossa kasvillisuus oli kestämättömällä tavalla sidottu betonilla ja suorilla linjoilla. On niin myöhä, että näyn itse kulmiani kurtistellen ja nopeaan tahtiin kirjoittaen ulos mustana kiiltävästä ikkunasta. Itse en saata nähdä kuin pari himmeästi valaistua ikkunaa. Verhoja vaivaudun käyttämään muutenkin harvoin, mutta tällä hetkellä en edes voisi, sillä en ole sellaisia kuukauden aikana vielä ikkunoihin hankkinut. Täällä on rauhallista ja liikenteen meteliä kuullakseen täytyy keskittyä erikseen. Silloin tunnistaa miltei minkä tahansa rakennetun ympäristön taustahuminan, jonka oivaltaa todella vasta kilometrien päässä yleisistä pikkuteistäkin. Täällä on rauhallista, mutta lyhyemmän etäisyyden kuin Spitalfieldsistä Bishopsgatelle päässä horjutaan kännissä ja huudetaan särkyneen artikuloimattomalla äänellä ja mielellä. Huomaan tiettyjen lieveilmiöiden saavan inhon pintaan. Tämä on puhtaan henkilökohtaista. Pöytään, jossa kirjoitan, osuu lähes tärkein kaikista valoista, eli aamupäivän valkea ja puhdas valo. Vain auringonnousu voisi olla olennaisempaa. Iltapäivää kohden aurinko ehtii jo piiloon. Tuntuu, että kuvaamani ympäristö on läsnä vain nyt, kenties rujoimmillaan. Paljon ei ole muuttunut edellisen kirjoituksen ajasta. Etsin jotakin.

Voi, etten siedä syksyä, ellei se ole kirkas!

valoa...

Olen liiallisen valon, pehmeän hämärän ja, jos muistan murista, niin purevan pakkasen olento. Ulkona tuuli ei käy luihin ja ytimiin. Ilma on melto ja kolea, muistuttaa kävelyistä esikouluun ja pian märkääntyvistä lehdistä kumisaappaiden pohjia vasten. Maailman käymistä kitsaammaksi ei silloin yhdistänyt satunnaisen päivän aamuiseen kitinään päälle puettaessa tai vaikeuteen keksiä tekemistä kodin hämärään päästyä. Puiden lehdet ovat menettäneet hohtoa eilisestä. Laukun päällä päättäväisen ihmisen rakkauden vaivalla valmiiksi puurtama, sitoma ja kansittama, kirja. On viimeinen hetki kerätä lehtiä sen sivujen väliin, lipeämässä vähiin, on jo hivuttautunut ohi tai aivan juuri menossa.

Vaivaannun katsoa koivujen rivistöä noin sairaissa vavistuksissa, lehdet tietämättöminä tempoillen osittain säännöllisellä radallaan. Putoavat sitä mukaa kuin pimeys ne taltuttaa. Niiden elämä varastoituu runkoon, ihminen henkäisee sen taivaalle tai se pihisee pois kehon huomaamattomista saumakohdista missä häntä ei ole rakennettu hyvin pitämään lämpöä ja valoa sisällä. Viiman kohina koivuissa kuin venäläisessä elokuvassa. Ihminenkin voisi vetää henkeä vinkaisten kuin uunin hormin metalli puhdistusyrityksessä, kuten vanhaksi käyvä rappaus, jonka kurkun rosoiselta pinnalta nokinen, rautainen lusikka höylää lastuja. Pidän kämmenet vaaksan päässä itsestäni. Tila hengittää on todellakin kuin maapallon ilmakehän sikiöpussi avaruudesta. Tai olisi, mikäli mielikuvitus yltäisi pilvien yläpuolelle.

Koivujen päättämättömät lehdet raskaita pilviä vasten myöhäisen aamun hämärässä. Keho kaipaa aikaisempien syksyjen erityislupaa pidempään lämpimään kauteen, otollisempaan ja oikullisuudessaan raikkaampaan ilmastoon. Useampi vaatekerta lämmittää näennäisesti, mutta on kuin kylmä olisi asettunut sisemmäs. Tarinan epäkuollut. Ulos astuessa voi kuvitella taustalle säteilymittarin piristävän raksutuksen, joka selittää, miksi tätäkin täytyy ainakin esteettisesti ymmärtää. Maailmanlopun etuoikeus. Raskaita raskaita pilviä niin likellä. Ajan mihinkään tähdelliseen loppu tuntuu näinä hetkinä olevan tosiaan lähellä, joten ajattelen sitä, kuinka erilaiset materiaaliset ajat ja tilat, kehon, vuoden ja maapallon avaruudesta katsottuna, asettuvat samaan linjaan, samojen linjojen sitomiksi pienintä nimittäjää kohti kapeammiksi käyden.

Tekisi mieleni sanoa, että syksyä tulee kestämään lopulta puoli vuotta. Joulukuu mukaan lukien ylikin. Jos nyt vedän henkeä, tuntuu kuin saisi sen sameaa vettä täyteen. Uidessaan ui aina määrittelemättömään suuntaan, sulavasti, loputtomiin, minkä jaksaa. Listan ensimmäinen asia: auringon saaminen esiin. Mitä tehdä vuoden kanssa, joka ei kasvattanut valoa pimeän ajan varalle? Jonka aikana ei tyytymyksekseen kertaakaan pursunnut ylitse ahmimansa valon yltäkylläisyyttä? Maa ja sato eivät korventuneet ja tunnen siitä epätietoisuutta. Pitkä sukellus kammottaa. Pilvien muodostama ympäröivä luola kaikuu pisaroiden iskeutyessä samean ja mustan veden pintaan. Kieleke käy kapeammaksi, kylmä, iljainen, rosoinen tumma kivi jalkaa vasten. Sinne alas, ja heti pinnan alla viiltää sama kivi jalkaan kirvelevän haavan. Latteuden draamaa.

Keskilämpöisyys, keskivaloisuus, kosteus ja syksyn keskimääräiset ajanvietteet eivät niinkään horjuta kuin tasaistavat minut järjiltäni. Tämä on aika varhainen ajankohta säikähtää valon vähäisyyttä.

(Millet, The Gust of Wind)

Huomautus vallasta

Olen vakuuttunut, että sää kävi heti kirkkaaksi, kun kävin noutamassa Ritarihuoneelta sylillisen kauniita ja väkeviä kirjoja! Kannoin niitä kuin uutta miekkaa.

Lempiasioita ja Muutsi

Useamman kirjoittajan jalanjäljillä lankean hidastetusti ja dramaattisesti irvistäen meemiin. Houkuttelisi selittää, analysoida ja tarjota vaihtoehtoja, mutta en suo itselleni sitä iloa. Siispä, lempiasioita ylitse muiden:

Kirja
Michel Tournier: Rakastavaisten illallinen

Elokuva
Cabaret (nimikkokappale elokuvasta – jos et ole nähnyt leffaa, älä katso klippiä loppuun, katso vain biisi)

Musiikki
Säkkipillit, eritoten soolo

Artisti/bändi
Cole Porter

Näyttelijä
Christopher Lee

Biisi
Yann Tiersen: Comptine d'un autre été: L'après-midi (oikea kappale väärällä kuvalla, joka on sekin omalla tavallaan herttainen)

Idoli
Peilistä tuijottava epäjumala

Tv-sarja
MacGyver, vaikka ei televisiota katsokaan

Ruoka
Järvitaimen tai nieriä heti pyytämisen jälkeen suolattuna ja paistettuna, kenties tienoilta poimittujen sienten keralla

Suklaa
Montezuman valkea suklaa, jossa on vadelmanpaloja

Karkki
Liian isot tikkarit, joita ei raaski syödä

Jälkiruoka
Vesimeloni

Jäätelö
Sitruunasorbetti

Ruoka- ja janojuoma
Kivennäisvesi

Mehu
Itse mehukkaista hedelmistä puristettu appelsiinimehu

Limppari
Dr. Pepper (camp-juoma, kuten Japanin tölkki alleviivaa)

Drinkki
Absintti (tai millä lähimmäs pääsee)

Mieto alkoholi
Shampanja

Sanonta
Älä tee toiselle niinkuin tämä ei tahtoisi itselleen tehtävän (aiheellinen täsmennys siihen yleisempään) – saman voi kääntää suunnassa, ja käsissä on jo tutumpi wiccalainen: Do what thou wilt, if it harms none

Vaate
Mansikkapipo

Maisema
Fifen kuningaskunnan pieni merenrantakaupunki mihin vuodenaikaan tahansa

Paikka kotona
Tila kiivaalle kävelylle

Ihminen
Kirkas

Ystävä
Ihminen, jonka tietoisuuden ja tahdon olen hyväksynyt kuten omani. Bacon vetää maton ystävyyden ajattelijoiden kyynikkomassan jalkojen alta Esseissään: On olemassa vain vähän ystävyyttä maailmassa ja kaikkein vähimmän samanarvoisten kesken

Muisto
Ihmisiä sisältävä ja yhdessäolon tavat ja tunnelmat palauttava

Harrastus
En harrasta, se lemuaa ajankululta ja elämän kompartmentalisoinnilta

Taulu
Sen olen jo kohtuullisen kauan sitten minä itse rakkaudesta räytyessäni maalannut ja se on sittemmin vahingoittunut

Väri
Sammalenvihreä

Asento
Liikkeessä

Auto
Mahdollisimman käyttämätön

Eläin
Kuvitteellinen ja sitä seuraava oivallus kohdatessa elävä

***

Laura myönsi myös prenikan ja haastoi askartelemaan nimityksiä eteenpäin kahdelle lokin kirjoittajalle. Tottelen nöyrästi. Schmootze-kriteerit ovat nämä (kuva ei tuntemattomasta syystä suostu tarttumaan lokini tefloniin):

They don’t limit their visits to only the rich and successful, but spend some time to say hello to new blogs as well. They are the ones who engage others in meaningful conversations, refusing to let it end at a mere hello - all the while fostering a sense of closeness and friendship.

Ja Allyn kääntämänä Muutsi:

Nää palkitut eivät oo vaan niitten suosittujen pissisten kaa, vaan ottavat myös uuet lokit leikkiin mukkaan. Ne herättellee myöski järkevää keskustelua, vaikka kuka pistäis vastaan ja siltiki he saavat aikaan lähheisyyen ja ystävyyen tunnun.

Tovin pohdittuani tulen siihen tulokseen, että yksi jatkaa eteenpäin Eufemialle ja toinen palautuu Lauralle itselleen. Meemiä sopii joko jatkaa tai panna vain mitali takan reunukselle.

Kallion thaihierontapisteistä

Sisäministerikin sitten kiekaisi niin, että voisi kuvitella noitavainot kokoonkutsutuiksi. Ei mitään uutta auringon alla. Ottamatta tässä yhteydessä mitenkään muuten kantaa asiaan (missä tapauksessa korostaisin, ettei kenenkään hyvinvointia ratkaista kielloilla ja hysterialla ainakaan ilman samanaikaisia sosiaalisen ja taloudellisen turvan takeita), mitä ihmisten päissä taas oikein liikkuu? Mitä ikinä se onkaan, toivottavasti se ei valu ulos, kun minä syön. Täytyy olettaa, että valittajat ovat muuttaneet Kallioon niin kauan sitten, etteivät he olleet tietoisia sen viimevuosikymmenisestä, ellei vuosisataisesta maineesta. Ja jos näin ei ole, muuttaakoot muualle.

Last.fm

Puuronalle (ks. Nalle-puuron pakkaus) on esikuvani. Mikä vilpitön ilo vailla regressiota tai teeskentelyä! Panen lokiin kuvan, kun saan aikaiseksi kuvata tarmokkaan otuksen. Nallelle tulee kuvitella innosta avoinna oleva ja vilpittömän (kerta toisensa jälkeen saman puuron äärellä) yllättynyt suu, ei siis kieltä.

Panin kokeeksi Last.fm-viikkotilaston tuohon sivun laitaan. Rihmastot kasvavat hitaasti. On vaikeaa määritellä, mitä yksityisyys on ja josko sitä tässä muodossaan edes kaipaa. Piittaamattomuus ja tietämättömyyteen perustuvien uhkakuvien ja piiloutumisenhalun varistuminen tekevät kysymyksistä yhä tyhjänpäiväisempiä. Jos en isäntä omassa tilassani olekaan, olen Bloggerin, Googlen tai minkä hyvänsä vasalli tai väliaikainen käskynhaltija. Enhän varo näkemyksiäni verkon ulkopuolellakaan. Pieni asia, ihan mitätön, mutta kaikkien päähän tiensä löytäneiden objektien pinnasta heijastuu esineen muotoon taipunut kuva itsestä. Syyttääkö itseään perusteettomasta metonymiasta?

Työn jälkeen

Ympärillä uusi asunto, jonka eteen on kaksin tai kolmin työskennelty koko päivä. Siivoan kuin piru missä tahansa uudessa tilassa ja manaan niitä, jotka eivät lähtiessään palauta asuttamaansa tilaa vähintäänkin prikulleen samaan tilaan kuin missä siihen muuttivat. Minä olen oikeassa siisteyskäsityksineni ja suurin osa ihmisiä väärässä. Arvo Pärt täyttää avaran tilan ja ulkona on hiljaista. Tila on kuin Arvo Pärt. Syvä, mutta selvä, kuten ystäväni luonnehti. Ode IX, from Kanon pokajanen. Korkea ja raskas takorautainen kynttelikön rohjo piirtää terävän muodon vaaleaa taustaa vasten, enkä koskaan mieltänyt, että saattaisin kokea tämän tuntemuksen ympäristössä, jossa askeesi näyttää suunnitellulta. Tunnen sellaisia ihmisiä, joille sellainen sopii. Minulle ei. I am the True Vine todistaa, että Paul Hillierin tulee antaa kajota kaikkeen halajamaansa musiikkiin.

Nettikaapeli puuttuu vielä, mutta koneeni on ahnas loinen.

Vain kirjojen pinot odottavat seuraavaa päivää; olen tehokas. Kirjat kuitenkin vaativat luokkajärjestelmän. Moni niistä on yhdessä pitkästä aikaa. Keskellä asuntoa laaja aukea tila. En keksi mitä kaipaisin sitä täyttämään. Leipä, kahvi ja oliiviöljy siellä, missä keittiö suunniteltiin mikroaaltouunille.

Mielen selkeys.