Olen epäonnekseni lukenut taas nuoria kirjoittajia, jotka yrittävät löytää kielelleen sanottavaa pikemminkin kuin sanottavalleen kieltä ja ilmausta. Se herättää minussa syvää epäluuloa, aivan kuten tietää, että aikoo kirjailijaksi, mutta ei, mistä aikoo kirjoittaa. Jäljitellä kiinnostusta blasé siinä toivossa, että alkaa uskoa siihen. Oppiakseen on tärkeää kirjoittaa, sanoisi joku, tai, että oppiakseen laadusta, on syytä olla hyvä määrällinen kuluttaja. Se pitää varmasti paikkansa, taloudessa.
Asian sivusta: etäisesti samalla tapaa tuntuu tärkeämmältä lukea Marquezia kuin Tom Robbinsia, tai kuin Neil Gaimania, jos hänellä ei ole kuvataiteilijaa apunaan.