Fitna

Katselin juuri oikeistopopulistin ja Hollannin Vapauspuolueen Geert Wildersin Fitnan, josta on kohuttu paljon ja jonka esittäjiä useat fundamentalistiryhmät ovat uhkailleet väkivallalla. Elokuvan varsinainen sivu ei ole toiminnassa. Ilmeisesti kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei vaadi tarkoituksenmukaista toimintaa, vaan riittää, että joku kiihottuu. Tämä periaatteena hieman ongelmallista, koska ihmiset kiihottuvat eri asioista. Omasta puolestani voin todeta, että vaikka epäilen, ettei Wilders saavu puhtaita jauhoja pussissaan, elokuva on varovainen ja esittelee todella tapahtuneita julmuuksia. Elokuva käsittelee sellaista poliittista väkivaltaa ja anti-liberalismia, josta on voitava puhua ja jota koskevaa todistusaineistoa täytyy voida uhkailuista huolimatta julkaista. Ääriainesten tekoja ei tule kuitenkaan sotkea islamin uskoon itseensä. Ihmiselle on jätettävä uskonnosta ja ideologiasta riippumatta yksilönä tilaisuus toisten vapauksien kunnioittamiseen. Elokuva käsittelee niitä, jotka uskonnosta ja ideologiasta riippumatta eivät niitä kunnioita.

Edit. Hollantilaisten ja pian luultavasti muidenkin eurooppalaisten poliitikkojen reaktio on kaksinaamainen ja vellihousuinen. Hollannin pääministeri syyttää elokuvaa koko islamin samaistamisesta elokuvan esittelemään väkivaltaan. Minusta taas näytti, että filmi kehystettiin nimenomaisesti ottamaan kantaa väkivaltaan valmiiseen uskonnolliseen fundamentalismiin. Lisäksi lopussa painotettiin, että väkivalta ei ole ainoa vaihtoehto. Ei siis ihme, että väkivaltaisimmin ovat reagoineet Al-Qaida ja Taleban-liikkeen johto. Eri asia on se, mikäli valtaosa muslimeista joutuu ikävään välikäteen kahta puolta esiintyvien uuslukutaidottomien ja väkivaltaisten ryhmien paineessa. Balkenenden sopisi keskittyä oikeusvaltion periaatteita (joihin kriittinen sananvapaus kuuluu) ja kansalais- ja poliittisia oikeuksia tukevien kansaosien suojelemiseen ektremisteiltä.

Pahus, että pitää liberaalin ihmisoikeuksien kannattajan joutua näennäisesti samalle kannalle white power -ektremistien omaan pussiin pelaamisen kanssa. Asiaa kommentoidaan varmaan myös kotimaisissa white power -genren kansallisromanttisissa ja maahanmuuttajakriittisissä blogeissa.

Selailin vielä joitakin yksityiskohtia koskien elokuvaohjaaja Theo van Goghin teurastamisen riemulla mässäilevää murhaa. Löytyyköhän tällekin murhalle ymmärtäjiä? - oliko murhaaja edes ihminen vai tekikö sen oikeastaan alistettu ja nöyryytetty subaltern kulttuuri? Toivottavasti kukaan ei edes etäisesti ehdota tällaista lukutapaa. Oikea tapa lukea on pikemminkin: jos joku vittuilee sinulle, saatko tappaa vittuilijan?

Edit. II HS uutisoi, että sananvapautta ei pidä käyttää väärin. Yllämainituista syistä katson, että on hyvin kaukaahaettua väittää Wildersin tässä yhteydessä käyttäneen sitä väärin. Sen sijaan ministeritason kommentit jatkavat Balkenenden ihmisoikeuksia loukkaavaa sävyä. Slovenian ulkoministeri Rupel toteaa, että "vapaudet eivät ole vapauksia, jos ne loukkaavat toisia." Helvetin älykäs lähtökohta avoimelle ja kriittiselle keskustelulle. Jos tuo pitää paikkansa, kenenkään ei enää koskaan tarvitse sanoa mitään. Tuon loukkaavan vihreän laatikonkin voi poistaa sivun marginaalista. Se on nimittäin siinä ainoastaan siinä toivossa, että sananvapautta rajoittamaan halajavaa virkamiestä vituttaisi. Todella tyly kommentti entiseltä (selvästi) kriittiseltä keskustelijalta, joka oli eräs yhden Slovenian ensimmäisten kommunismin haastaneiden demokraattisten puolueiden perustajista. Hyssyttelevien ministerien henki on se, että sanavapaus on niin tärkeä asia, että sitä ei saa käyttää "väärin". Toisin sanoen kyseessä ovat köyhän talon perintöhopeat, joita ei varmuuden vuoksi kannata käyttää koskaan. Ainakaan Wildersin elokuvan tapaus ei anna aihetta yhtään tätä radikaalimpiin maalailuihin.

Itse olisin voinut miltei panna pääni pantiksi, että rajoitukset koskien kansanryhmää vastaan yllyttämistä on luotu nimenomaan silmälläpitäen sananvapauden käytännöllisiä rajoituksia. Tällaisiä vähimmäisrajoituksia kuvaa se, että ilman niitä sananvapauden ihanne kumoaisi herkästi itsensä. Sananvapaus perustuu sille, että vaikeista asioista pitää voida keskustella avoimesti ja myös poleemisesti ilman väkivallan vaaraa. Siksi sananvapaus ei myöskään sisällä tätä mahdollisuutta kiihottaa kansanryhmää vastaan. Sen sijaan eettinen haastaminen on ja sen täytyy olla mahdollista. Se on toimivan ja moniarvoisen demokratian kannalta myös elinehto. Mikäli eurooppalaisten valtioiden ministerit ovat eurooppalaisista arvoista ja vapauksista todella huolissaan, on syytä ottaa hopeat ulos kaapista ja sallia kaikkien keskustelun osapuolten käyttää niitä ennen kuin ne unohdetaan lopullisesti.




(kuvassa Vladimir Borowiczin Four nails IV)

Noituudesta ja symmetriasta

Olen viimein lähes Hulkin tavoin tempautunut lihakset ja suonet irvokkaasti pullistellen irti kaksi viikkoa kestäneestä pöpöstä. Mikä hauskinta, olen jälleen pakkovieroittunut kofeiinista! Yritän lykätä lankeamista Tosi Isojen aamupäiväisten uutiskahviastaloiden houkutuksiin. Yritän myös olla ajattelematta, millainen työmäärä on jäänyt alkuvuodesta vähälle huomiolle.

Aivoni tosin ovat liuenneet nuhan alhossa räytyessäni. Ehkä lopullisesti. Kävin ihmettelemässä pesukonetta, joka olikin erilainen kuin ennen (!). Uskaltauduttuani palaamaan tilaan ja varmistuttuani, ettei uusi tulokas ole väkivaltainen hain turvaa pohtimalla, mitä MacGyver tekisi vastaavassa tilanteessa. Luin ohjeet. Nekin olivat erilaiset kuin ennen (!). Pulssin tasaannuttua totesin, että minulta puuttuu käyttöön tarvittava esine, joten vetäydyin simpanssinkolooni laskelmoimaan.

Juuri nyt kuitenkin tympii hieman kirjoittaa. Yleensä ja tänne blogiin. Lukeakin jaksaisin lähinnä uutisia, julkista keskustelua ja artikkeleita, jotka vievät eteenpäin vain minua, mutta eivät töitä. Tähän tarvitaan paljon jeesusteippiä. Tekisi mieleni keskittyä kehon koetteluun. Toisaalta mietin, pitäisikö livahtaa luomaan uusi loki, joka olisi vapaa siitä ponnistelusta, jota vapaa kirjoittaminen useamman kuin yhden tuttavan silmien alla vaatii. Ongelmani ei ole halu luimistella, vaan pikemminkin samanlaisen luomista edistävän katveen tarve kuin maalatessa. Olen siis liian vähän yksin ajatusteni kanssa ja toisaalta liian vähän kontaktissa sellaisten toisten ihmisten kanssa, joiden persoonan ja henkilöhistorian kanssa en ole viimeisen päälle tuttu. Kutsutaan sitäkin vaikka vampirismiksi. Ihmeellinen myyräntyön dynamiikka: kauhea tietämisen tarve, joka kytkeytyy sen mahdollistavan tietämättömyyden janoon. Olen siis oikeastaan siinä samassa alkupisteessä, josta viime keväänä lähdin liikkeelle. Vai onko kyse vain kevään myllertävistä energioista, jotka koituvat kohtalokseni ja jotka ehdoin tahdoin soisin näkeväni perusolemuksenani, jonka kuitenkin vain valo ja lämpö herättää? Noituudesta oppiakseen ei tarvitse lukea azandesta tai hanteista.

Olen ollut ja olen yhä sitä mieltä, että tasapaino (ylipäätään yksi ihmiselämän lyömättömimpiä kestohuolenaiheita) rajallisessa elinmaailmassa löytyy itseensä sulkeutumattomasta liikkeestä. Antropologi ja filosofi Nigel Rapport luottaa Nietzschestä innoittuneen eksistentialistisen estetiikan räimeeseen ja kelpuuttaa luodin ihmisen vertauskuvaksi. Ulkopuoliset voimat vaikuttavat lentorataan, mutta momentin ennenaikaiseen kumoamiseen vaaditaan huomattava vastaenergia. Vuosia takaperin eräs rakas ystävä huomautti Rapportin ajattelun tympeästä langenneisuudesta metafysiikkaan; aivan kuin vaikkapa luoti kuvaisi olennaisella tavalla ihmisluontoa. Rapport on kuitenkin niin paljon enemmän nietzscheläinen kuin sartrelainen, että luoti on ymmärrettävä tekona tai suuntana, jossa ihminen ottaa itsensä luotina luodakseen. Joku toinen puhuisi metaforista, mutta metaforista puhuttaessa täytyy irtaantua sellaisista niitä koskevan filosofian ontologistisista rasitteista, jotka jakavat metaforan tietosisällön konkreettisen ja abstraktin vastaavuussuhteeseen. Ryhtyminen luodiksi tai mikä tahansa muu itsen tai itsen osien arkipäiväinen ja ajoittainen vertaaminen esineisiin, rooleihin ja prosesseihin ei eroa millään ihmeellisellä tavalla uskosta muodonmuuttajiin ja muodonmuuttajien uskosta kykyynsä muuntautua. Ihmissusia ja karhuna käyskenteleviä shamaaneja koskevien tarinoidemme luokittelu saduiksi, myyteiksi, kaunokirjallisuudeksi ja uskomuksiksi ei todista ajattelutavan katoamisesta, vaan ainoastaan keskusteluidemme artefaktien ja fetissien muutoksista. Kuvittelemme, että shamaani uskoi tulevansa karhuksi samalla tapaa järjestetyssä kosmoksessa kuin missä itse elämme ja pidämme häntä lapsellisena joko suoraan tai eksotisoimalla hänen toimintansa riippuvaiseksi henkilöstä itsestään irrallaan olevaan tekstiin; sellaiseen kuin ”myytti” tai laajemmin ottaen ”kulttuuri” (jonakin rakenteellisena tai rajattavissa tai laskettavissa olevana). Tällöin emme osaa kuvitella tekstiä muuten kuin itse todellisuuden päälle liimattuna liitteenä tai sen koko luonnon sanelevana koodina.

Kuitenkin omassa mielikuvituksessamme valtiot tekevät päätöksiä ja ihmiset, kuten huippu-urheilijat ottavat hetkeksi valtion tai kansan roolin. Aivan, kuten tarinoissa näkymättömät jumalat kuvataan suhteissa toisiinsa tai sankari saa hetkeksi itselleen jumalan suosion ja voimat. Näiden olioiden epävakaus (symmetrian havaitseminen saa ihmisessä luultavasti aikaan vastaavan reaktion kuin tutti ihmisvuonassa) ja jatkuva rajanvedon tarve saa ihmiset kuhisemaan. Kunniaa kaupataan ja sitä sijoitetaan salaa tai näkyvästi toisiin toimijoihin maailmoissa, joiden talousajattelun selviöitä tällainen vastaa. Sijoittajat hermostuvat, mikäli sijoitus osoittautuu kehnoksi riippumatta siitä, onko kaupan ehtoja käsitelty ennalta. Oikea manipulaatio tuntuu tuottavan kunniaa tai harmia jopa kaikille: voidaan iloita jääkiekkojoukkueen menestyksestä tai tuntea häpeää, mikäli Mika Mikäkin –formulakuljettaja takeltelee ulkomaisen median haastateltavana. Mitä ”kunniaa”? Käytämme hirveästi aikaa ja vaivaa tällaisten näkymättömien energioiden, kuten ”kunnia” ja ”valta” ohjailuun. Ei ole selvää, kenellä on mitä ja kuinka paljon, vaan joudumme neuvottelemaan, pohtimaan, päättämään ja uskomaan asiaan liittyen; emme vain koskien sitä, kenellä tulisi olla.

Tulee mieleeni myös, että kun puhutaan vapaudesta, valtio ja yhteiskunta ovat minimaalinen fetissi ihmisten kolossaalisen symmetrianhalun orvaskedellä. Niistä on vain helpompaa puhua kuin voikukan hahtuvan tyranniasta. Ja kun tuuli särkee hahtuvapallon meille yhä autoritaarisiin osiinsa, tai kun katkaistu, kypsä kukinto heitetään hetkeksi ilmavirtojen kuljetettavaksi, paljastuu suurella työllä aikaansaadun symmetrian paikka paljon monimutkaisempien ja vasta kirjoitettavien virtojen vietävänä.

Pääsääntöisesti tämän verran ihmisen ajattelutavat ovat muuttuneet.

(kuvassa netistä poimittu satunnainen otos veteen pudotetun värin vaikeasti symmetrialla pois selitettävästä johdonmukaisuudesta)

Valehtelusta

Yhteiskunnalliset laitokset kuvitellaan jotenkin vapautetuiksi eettisistä arvostuksista ja laiminlyönneistä, joita ihmiset keskinäisissä suhteissaan tarkkailevat. Virheen tehtyään ne eivät kanna, eikä niiden edes odoteta kantavan siitä vastuuta. Mikäli instituutio epäonnistuu tuottamaan säädetyssä ajassa tälle osoitetun palvelun ja olosuhteet instituution ja kansalaisen välillä muuttuvat, ei instituutio hyvitä saamatta jäänyttä etua jälkikäteen. Vastuun kantaa suhteen ainoa kokeva olento. Tai pikemminkin ainoa olento, joka ei kokevana olentona piiloudu sellaisen roolin kuin "instituutio" taakse. Instituutiota roolileikkiviin ihmisiin ei päde leikin hetkellä oletus sanansa mittaisuudesta.