Tuulikki Ukkola on näköjään kirjoittanut perustuslain uusiksi. Perustuslain sisältämien kohtien vaaliminen, sen mukaisuuden varmistaminen ja säädäntäjärjestyksen valvominen ovat siis pikkuasioita, jotka voi luppoajan puutteessa ohittaa.
Yliopistouudistuksesta ja urkintalain valmistelusta lukiessa paljastuu aivan toisenlainen kuva siitä, mistä Suomen poliittisessa järjestelmässä on kyse kuin millaisena se muodollisen hallintojärjestelmien tutkimuksen oppikirjoissa ja kansallismielistelevässä, Suomen oikeusvaltioidentiteettiä hivelevässä propagandassa esitetään.
Se, jota ei vallitseva valtiosääntö miellytä ja joka ei jaksa nähdä vaivaa säännön muuttamiseksi muodollista reittiä, voi aina yksinkertaisesti ohittaa sen. Kokoomus vaikuttaa luulevan, että vaalivoitto ja menestys mielipidekyselyissä merkitsevät jo itsessään mandaattia hallituksen vallan ja subsidioidun puoluevallan kahlitsemattomuuteen. Tai ehkä Kokoomus tietää, että näin on. Sanktioita ei ainakaan tarvitse pelätä.
Yliopistouudistuksesta ja urkintalain valmistelusta lukiessa paljastuu aivan toisenlainen kuva siitä, mistä Suomen poliittisessa järjestelmässä on kyse kuin millaisena se muodollisen hallintojärjestelmien tutkimuksen oppikirjoissa ja kansallismielistelevässä, Suomen oikeusvaltioidentiteettiä hivelevässä propagandassa esitetään.
Se, jota ei vallitseva valtiosääntö miellytä ja joka ei jaksa nähdä vaivaa säännön muuttamiseksi muodollista reittiä, voi aina yksinkertaisesti ohittaa sen. Kokoomus vaikuttaa luulevan, että vaalivoitto ja menestys mielipidekyselyissä merkitsevät jo itsessään mandaattia hallituksen vallan ja subsidioidun puoluevallan kahlitsemattomuuteen. Tai ehkä Kokoomus tietää, että näin on. Sanktioita ei ainakaan tarvitse pelätä.
17 kommenttia:
Harvinaista, löytyi asia josta olemme samaa mieltä. Ensimmäinen demokratian ohitus tehtiin tekijänoikeuslain valmistelussa. Sitä käytettiin koepallona, testaamaan kuinka paljon ihmiset sietävät. Ja ihmisethän sietävät vaikka mitä. Jotenkin ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että demokratia olisi taikatemppu, joka toteutuu riippumatta siitä mitä tehdään. Demokratiahan on heiveröinen, sitä on jatkuvasti varjeltava.
Demokratia on heiveröinen, sitä on jatkuvasti varjeltava. Arvoliberalismin edustama keskustelu on demokratian mahdollisuuden tae ja samalla turvatae sen ylilyöntien varalta.
Mitä mieltä olet muuten siitä Nietzschen esittämästä ajatuksesta, että yhteiskunnan hajoaminen alkaa heti kun aletaan puhumaan arvoista eli hyvästä ja pahasta sen sijaan, että puhuttaisiin konkretiasta, eli hyvästä ja huonosta?
Arvothan ovat aina lopulta vain pelkkiä sanoja tai jopa symboleja, joiden tulkinnasta voi syntyä kiistaa ja niiden käytännön seuraukset voivat vaihdella laajastikin eri aikoina. N.:n mukaan kaikki ryhmäjaot eli vihanpito saa tästä alkunsa.
En ole pätevä ottamaan tuohon kunnollista kantaa, mikäli tarkoitus on kommentoida Nietzscheä. Mistä referenssi on peräisin?
Oletan, että puhe hyvästä ja huonosta on puhetta tarpeista. Yritys nostaa tarpeet yli arvojen tekee niistä samalla arvoja. Tällöin kuvitelma jaetuista ja nimettävissä olevista tarpeista, jotka "yhteiskunnan" tulisi oletuksen mukaan priorisoida ja joita ennakoimalla sen väitetään voivan edistää kestävää kehitystään rakentaa jo sinänsä epäjumalaa.
Tarpeet ovat jo paenneet kuvasta siinä vaiheessa, kun niistä voidaan esittää yleistäviä kysymyksiä.
Epäilen, ettei Nietzschen konkretiaa vastaan voi väittää kuin konkretialla. Mikä tapahtuu, sitä ei voi etiikan voimalla kiistää. Etiikan voimalla voi luoda vain kuvia hajoavista yhteiskunnista. Samalla koko ajatus muuttuu muuten niin ympäripyöreäksi, että epäilen tämän Nietzscheen liittämämme ajatuksen olevan suunnattu piikiksi kaikkea kokonaisvaltaista yhteiskuntamoraalia vastaan. Ainoa yhteiskunta, joka hajoaa syntyy ja romuttuu samalla hetkellä, kun joku ajattelee voivansa kuvitella sen kokonaisuuden ja oikean suunnan.
Hyvä ja paha voidaan helposti muotoilla ehdottomiksi oppirakenteiksi, kuten monet uskonnolliset liikkeet tekevät. Niitä voidaan myös käyttää leimakirveinä tai maagisena substanssina, joka saastuttaa kaiken, johon se koskettaa.
Hyviä esimerkkejä "hyvän" ja "pahan" väärinkäytöstä ovat laitaoikeiston ja vihervasemmiston sekä feministien ja antifeministien keskinäinen torailu. Kummatkin osapuolet haluavat kategorisesti kieltää toisen osapuolen näkemysten ymmärrettävyyden jonkinlaiselle "he ovat pahan puolella" -ajattelulla. Absoluutit tekevät keskustelusta todella hankalaa.
Huomautus vielä perustuslaista.
Eivätpä perustuslain selkeät sanamuodot ruumiillisesta koskemattomuudesta ja lasten suojelusta estäneet KKO:ttakaan antamasta sallivaa päätöstä poikien ympärileikkauksesta.
Niin se on. Voitaneen ihmetellä missä määrin roomalainen oikeus todella eroaa tapaoikeudesta. Väitetyt pysyvät periaatteet vaikuttavat joka tapauksessa esiintyvän molemmissa järjestelmissä läsnä lähinnä sulkeissa.
Mietin tosin, mitä mahdat tarkoittaa, kun yhtällä irvailet poliittisina absolutisteina pitämiesi tahojen kustannuksella, mutta toisaalta vaikuttaa siltä, että olet mainitsemasi KKO:n päätöksen osalta hieman kitkerä oletetun absoluutin pitämättömyyden vuoksi.
***
Kaikista hajoavista yhteiskunnista omani on se, jonka toivon kiteytyvän ihmisoikeuksien ääri-individualistiseen luentaan.
Haistamasi ristiriita johtunee siitä, että pidän ruumiillista koskemattomuutta ja eettistä liberalismia välttämättöminä taustaolettamuksina yhteiskunnalle, jossa yksilöitä ei sorreta tai rajoiteta mielivaltaisesti.
Väitän, että näkemykseni perustuu johdonmukaiselle argumentaatiolle, eikä luottamukselle näiden arvojen absoluuttiseen hyvyyteen. Tohdin siis kutsua kenet tahansa kiistämään väitteeni ja ottamaan kanssani mittaa argumentein (kuten liberalismin henkeen kuuluu).
Yleensä absoluuttisia arvoja edustavat tahot haluavat pikemminkin vaientaa kriittisen keskustelun ja ovat hyvin närkästyneitä arvostelusta.
"Väitän, että näkemykseni perustuu johdonmukaiselle argumentaatiolle, eikä luottamukselle näiden arvojen absoluuttiseen hyvyyteen. Tohdin siis kutsua kenet tahansa kiistämään väitteeni ja ottamaan kanssani mittaa argumentein (kuten liberalismin henkeen kuuluu)."
Totta kai tohdit. Kukapa ei.
Liberalismi, se hajoava yhteiskuntani, esittää oivallisen itseriittoisen ja pitävän selitystavan, mutta vain siinä tapauksessa, että hyväksytään sen sisältämät arvot ja tavoitteet. Oman perspektiivinsä ulkopuolella se näyttäytyy yhtenä sortuvista moraaleista. Etiikan muodossa liberalismi varjelee elinvoimaansa pysyttelemällä mahdottomana artikuloida moraaliseen loppuun saakka. Meille hyvä ja mielekäs väittely tapahtuu joka tapauksessa itse neuvottelemiemme seinien sisäpuolella, seuloen pois sellaisen inhimillisen toiminnan, joka ei lokeroidu siististi kaavailemamme toimivuuden ja johdonmukaisuuden ehtoihin, kuten niin paljo ei lokeroidu. Ei sillä, ettäkö asialle mitään voisi. Poliittiselle liberaalille on tarjolla saman verran tilaa kuin kenelle hyvänsä feissarille.
Kuitenkin miltei kaikissa kulttuureissa on vallalla lopulta käsitys, että erimielisyydet ja kiistat on ainakin periaattessa mahdollista ratkaista keskustelemalla ja kompromisseilla. Ne piirit ovat varsin pieniä, joissa kannatetaan varauksetta ajatusta: "Jos se ei ole samaa mieltä, niin se pitää tappaa!"
Jos keskustelemista pidetään periaatteessa mahdollisena, ollaan jo kylvetty liberalismin siemen: erilaisuuden sietämisen mahdollisuus.
Vaikka reaalitodellisuus usein näyttäytyy rajunakin aatteiden taistona, jossa maailmankuvat eivät kohtaa, niin pidän edelleen liberalismia ja erityisesti sen karkeita perusideoita lähes jokaiseen ihmiseen vetoavina.
Eli väitän, että suurin osa ihmisistä valitsee jonkinasteisen eripuran sovittelun ja sietämisen mielummin kuin kiistakumppaniensa tappamisen tai tuhoamisen yksikantaan. Tätä perusideaa jalostamalla päästään taas eteenpäin kohti suvaitsevampaa kulttuuria.
Vähänkään ajattelemiseen taipuvainen yksilö ymmärtänee sen, että vaikka olisi itse vallassa ja vapaa tuhoamaan kiistakumppaninsa, niin maailmanhistoria osoittaa, että valta voi vaihtua ja tuho osua omalle kohdalle. Muistelkamme vaikkapa Ceauşescua.
Tässä kohdin hylkään kulttuurirelativismin ja vaadin, että sivistystä (liberalismia edes karkeassa muodossaan) levitetään mahdollisimman taajalle.
Kysyn jälleen: mitä täsmälleen tarkoitetaan, kun puhutaan ilmeisesti vertauttamiskelpoisista ja osittain hermeettisistä tietorakenteista, "kulttuureista"? En pidä selvänä, että tieto olisi luonteelta itsensä kokonaisuuksiin järjestävää. Kaikki järjestäminen vaatii huomiota. Koska kaikki järjestäminen vaatii huomiota, ei ole mielekästä käyttää vahvaa "kulttuurin" käsitettä korvaamaan pyrkimys jäsentää ne spesifit tavat, joilla yksiö tietokäytäntöjä yhdistetetään toisiin vastaaviin. Puhe "kulttuurista" on tietoteoriana epätyydyttävä ja menneen talven lumia.
"Jos keskustelemista pidetään periaatteessa mahdollisena, ollaan jo kylvetty liberalismin siemen: erilaisuuden sietämisen mahdollisuus."
Vaikka erilaisuuden sietäminen liittyy liberalismiin, se ei ole yksin liberalismille leimallista. Sellaista eettistä teoriaa on vaikea löytää, joka ei ota jollakin tapaa kantaa erilaisuuden kanssa toimeentulemiseen.
En pidä uskottavana yritystä varata kaikki sovittelu ja kaikki pyrkimykset keskustella vain liberalismin alle. Liberaali voi kuitenkin olla tunnistavinaan monaalla liberaalin sanoman kanssa yhteneviä ja sille kontribuoivia piirteitä. Niin minäkin teen. Ei ole kuitenkaan mitään syytä väittää, että mielletyt yhteneväisyydet olisivat "liberalismia" sinänsä. Yhtä vähän kuin satunnaisesti jaetut passiot tekevät minusta laitaoikeistolaista. Liberalismia, kuten mitään muutakaan poliittisen etiikan hanketta, ei tarvitse olettaa olemuksellisesti eheäksi tietokokonaisuudeksi. Mihin keskusteluakaan silloin tarvittaisiin? Ainakin metafyysisen liberalisminäkemyksen puolestapuhuja joutuu näkemään nykyisin hyvin paljon vaivaa vakuuttaakseen edes akateemisen vähemmistön asiastaan.
Ehkä liberalismin hyväksyminen uskottavaksi hankkeeksi vaatii myös oletuksen, että se sisältää jotakin, josta ei voida käydä kauppaa ja neuvotella. Ei ole kuitenkaan mitään tapaa päästä tästä sisällöstä pysyvään yksimielisyyteen.
"Tässä kohdin hylkään kulttuurirelativismin ja vaadin, että sivistystä (liberalismia edes karkeassa muodossaan) levitetään mahdollisimman taajalle."
En ole varma siitä, miten kulttuurirelativismi, kuka sitä edustaakaan, liittyy tähän.
Kuten moni muukin poliittinen hanke, myös liberalistinen sentimentti pyrkii valjastamaan tietoteorian omaan käyttöönsä. Kommunitaristi, marxilainen, historiallista luentaa painottava konservatiivi tai GRECE:n etnoromantikko tarjoavat kaikki erilaista vapauden, tiedon ja ihmisyyden kokonaisselitystä. Liberalisteiksi itseään kutsuvat tarjoavat erilaisia selityksiä hekin. Locke, Mill, Hayek, Dewey, S. James Anaya, Lukes ja Rorty tuskin puhuvat yhdellä äänellä, puhumattakaan sellaisista "liberaaleista" kuin Venäjän liberaalidemokraattien Zhirinovski.
Hassua, että oikeastaan samaa keskustelua käydään nyt kahtaalla...
Heittoni kulttuurirelativismista syntyi luultavimmin monikulttuurisuuskeskustelun herättämästä ahdistuksesta. Eihän se suoraan tähän kuulu.
Välillisesti kuitenkin ehkä sitä kautta, että tunnut pitävän johdomukaisuutta vain yhtenä kielipelinä. Ymmärrän tässä taustalla olevan filosofisen rehellisyyden, mutta en hyväksy tämänkaltaista ajattelua politiikan kentälle.
Postmodernistit ovat jo tehneet hirvittävän määrän tuhoa väitteillään, että tiede on vain yksi mielipide jne. Vastaavaa toistellaan sitten poliittisissa keskusteluissa kultturelleina anarkisteina ymmärtämättä sitä, että todellisessa anarkiassa ja filosofioden tasa-arvossa intellektuaalinen valta on sillä, jolla on isoin pyssy.
Johdonmukaisuuden, todistettavuuden, neutraaliuden ja objektiivisuuden ihanteiden hyväksyminen on ensi askel keskustelun mahdollistamiseksi. Jos näitä ihanteita ei hyväksytä, on valta sortovaltaa, jossa voittaja ratkaistaan julmassa kamppailussa.
Liberalismin agenda kokonaisuudessan tai sen pohjilta tehtävä politiikka ei tietenkää'n ole yksimielistä, mutta en usko, että yksikään mainitsemistasi liberaaleista hylkäisi. Millin kiteyttämän perusajatuksen vapaudesta ja sen rajoittamisen oikeutuksesta.
Ehkä kulttuuri on pikemminkin joukko ihmisiä kuin joku setti tietoa.
"Heittoni kulttuurirelativismista syntyi luultavimmin monikulttuurisuuskeskustelun herättämästä ahdistuksesta. Eihän se suoraan tähän kuulu."
En ole luonteva osa Suomessa vaihteeksi herännyttä keskustelua kulttuureista tai kulttuurista. Kiinnepisteeni ovat täysin toisaalla.
"Välillisesti kuitenkin ehkä sitä kautta, että tunnut pitävän johdomukaisuutta vain yhtenä kielipelinä. Ymmärrän tässä taustalla olevan filosofisen rehellisyyden, mutta en hyväksy tämänkaltaista ajattelua politiikan kentälle."
Välillämme käytävässä sananvaihdossa on pysyttävä tarkkana, jotta tietoteoriaa ja poliittista agendaa ei sekoiteta.
En puhu kielipeleistä, enkä jaa sellaista Wittgensteinin epämääräistä luentaa, joka mahdollistaa kielipelien ja kulttuurirelativistisen argumentin samaistamisen vulgaarikommunitaristeille.
Olen erittäin voimakkaasti sitä mieltä, että jos puhutaan kulttuurista tarkoittaen ottaa poliittinen kanta johonkin etnisiteettiliitännäiseen asiaan (kuten on nykyisin tapana), on käytön poliittisuus eksplikoitava, sanottava suoraan. "Kulttuurin" nykyinen poliittinen käyttötarkoitus on nimittäin hyvin hatarassa suhteessa käsitteen teoreettiseen historiaan ja 1900-lukua edeltäneeseen ja jopa ennen 1900-luvun puoliväliä vaikuttaneeseen poliittiseen historiaansa. Asiat, joista poliittinen on unohtanut yhtä paljon ja yhtä nopeasti kuin "kulttuurista" ovat totisesti harvassa.
Peräänkuulutan tuhoisaa täsmällisyyttä, mikäli joku tahtoo päästää suustaan sanan "kulttuuri".
"en usko, että yksikään mainitsemistasi liberaaleista hylkäisi. Millin kiteyttämän perusajatuksen vapaudesta ja sen rajoittamisen oikeutuksesta."
Jos puhumme samasta asiasta, luulen, että hylkäisi, kun Mill'in vetoomus yhteisen moraalisen aistin puolesta otetaan huomioon. Ainakin Rorty on vähintään kahta mieltä teoksessaan Contingency, irony, and solidarity. Zhirinovskin näkemyksestä puhumattakaan.
Mikko puntaroi:
"Ehkä kulttuuri on pikemminkin joukko ihmisiä kuin joku setti tietoa."
Ihan kiinnostava ajatus ja "kulttuurin" käsitteelle uskollinen sellainen. Kieli puhuu ihmistä ja niin edelleen - tai, että ihmisillä on kollektiivinen sosiaalinen muisti. Satun vain tuntemaan sympatiaa ja taipumusta päinvastaiseen suuntaan.
Näitä keskinäisiä vaihtoehtoja kiinnostavampana pidän sen tarkastelemista, kuinka kilpailevat ajatukset tulevat keskenään toimeen ja kuinka ne tulevat toimeen itsensä kanssa kilvoitellessaan elintilasta. Täytyy muistaa, että kaikki käsitteemme ovat jokaisen niitä käyttävän opportunistin ulottuvilla.
Eikö huolesi opportunismista ole juuri politiikan sekoittamsita tietoteoriaan? Minusta opportunismin torjunnassa on tärkeintä estää mahdollisuuksien syntymistä. Opportuuni tekee opportunistin. Siksi tärkeintä on että kartta vastaa parhaiten maastoa eikä se, että pahat sattuvat käyttämään karttaa omiin tarkoituksiinsa.
Täydellisen määritelmän vaatiminen käsitteelle on muuten retorinen kikka. Edes konkreettiselta vaikuttavia sanoja ei voi määritellä täsmällisesti, koska merkitys riippuu kontekstista. Täsmälleen samaa esine voi olla länsimaisessa kodissa penkki ja perinteisessä japanilaisessa kodissa pöytä. Tästä huolimatta käytämme käsitteitä sujuvasti.
Tulta syöksevä lintu, en ole tuota Rortya kuin silmäillyt, mutta Milliä olen lukenut viime aikoina ahkerasti. Lisäksi ajatteluani värittää aika tavalla seksuaaliliberaali keskustelu sekä sanan- ja uskonnonvapauskysymykset.
Tältä pohjilta suhtaudun liberalismiin erityisesti tiettyjä perusoikeuksia puolustavana, mielivaltaa vastustavana ajattelutapana.
Koska pidän eettistä liberalismia filosofisena työvälineenä yhteiskunnallisessa keskustelussa, niin minun on hankala suhtautua näkemykseesi, jonka mukaan liberalismi on vain yksi kilpaileva yhteiskuntamalli tai ideologia ikäänkuin puhtaalta pöydälta.
Kun olen kirjoittanut eettisen liberalismin johdonmukaisuudesta, niin viittaat tiedonkäsitykseeni ikään kuin yhtenä mahdollisuutena kaikista vaihtoehdoista. Jos valistuksen perintö ja rationaalisuuden vaatimus hylätään, niin mitä jää?
En kiistä, etteikö kuvitteellisesta neutraalista sivustakatsojan positiosta erilaiset yhteiskuntamallit näytä vain samasta tilasta kilpailevilta eliöiltä. En kuitenkaan hyväksy tällaista näennäisen neutraalia positiota suhteessa erilaisten yhteiskuntamallien ja niiden taustafilosofioiden arvioimiseen.
Esimerkiksi erilaisten yhteiskuntajärjestelmien tuottaman kärsimyksen, hyvinvoinnin, vapauden ja hyvien tasapuolisen jakautumisen perusteella on aivan perusteltua tarkastella järjestelmien hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta.
Kirjoitit blogini kommentteihin liberalismin syövän kaiken tilan muilta yhteiskunnallisilta järjestelyiltä. Onko tämä oikeastaan mikään ongelma?
Liberaali järjestelmä toimii parhaimmillaan pikemminkin metatasolla periaatteiden muodossa kuin aktiivisena yhteiselämää säätelevänä säännöstönä. Liberaalissa yhteiskunnassa on mahdollista perustaa esim. pienyhteisöjä, jotka toteuttavat jäsentensä haluamaa elämäntapaa.
Kuitekin, jos tällaisten pienyhteisöjen elämäntapa, vaikkapa perhe-elämän ja tiiviiden kyläyhteisöjen edellyttäminen, ulotettaisiin koko yhteiskunnantasolle, minkä tilan se jättäisi muunlaisille elämäntavoille?
Ehkä tässä keskustelussa on myös sellainen väärinkäsitys, että pidät edustamaani liberalismia individualismissaan jotenkin sokeana yhteiskuntajärjestyksen kokonaisvaltaiselle suunnittelulle, jota vaikkapa vihreät ja vasemmistolaiset utopiat hellivät.
Näin ei ole, vaan pidän esimerkiksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ympäristön vaalimista pitkän tähtäimen tavoitteina, jotka saavat rajoittaa yksilön vapautta. Tämä ei ole ristiriidassa ainakaan milliläisen liberalismin kanssa.
Usein kuitenkin yksilönvapauksia kiivaimmin vastustavat tahot eivät erityisesti puolusta sosiaalista oikeudenmukaisuutta, vaan ajavat erilaisia totalitaarisia ja/tai uskonnollisia agendoja, jotka ovat merkityksettömiä suhteessa oikeudemukaisen yhteiskunnan ihanteisiin tai ympäristönsuojeluun.
Vrt. seksuaalikonservatiivien tai islamistien agendat, joissa hyvä yhteiskunta toteutuu silloin, kun muut tottelevat vallitsevaa ideologiaa sokeasti - vieläpä pääsääntöisesti varsin merkityksettömissä asioissa, kuten homoseksuaalien kivittämisessä ja vaimon vahtimisessa...
***
Minusta tuo "kulttuuri puhuu ihmistä" on hauska muotoilu ja mielestäni se on osa Totuutta (uuh!).
Kulttuuri on varmasti setti tietoa ja tapoja jäsennellä sitä. Mutta tämä tieto ei ole hatusta tempaistua, vaan perustuu tiiviisti ihmisyyteen ja kulloisen ihmisryhmän olosuhteisiin ja menneisyyteen.
Lähetä kommentti